Ajelin Pullikseen johtavaa lumista tietä pitkin hevostraileri perässäni, kun näin kauempaa erottuvan tallin pihapiirin. Heti näkökenttääni osui pihapiirin keskellä oleva ratsastuskenttä, jossa erotin ratsukon olevan harjoittelemassa. Hidastin vauhtiani tallin pihaan saapuessa ja samassa huomasin tarhojen takana olevan pienen rakennuksen, jonka ympärillä oli useita autoja trailereineen ja jonka pihalla säntäili suuntaan, jos toiseen suuri määrä ihmisiä. Ajoin lähemmäs tallia, sillä oletin sen olevan Pulliksen tänään loppusilauksen saanut yksityistalli, johon olin itsekin Juksun kanssa matkalla. Pysäytin auton ja hyppäsin korkeasta maasturista alas. Olin saanut sen isältäni lainaan Juksun muuttamista varten, olihan siinä huomattavasti enemmän tilaa Juksun varusteille ja muille tavaroille sekä omille tallikamppeilleni. Olin matkustanut Juksun kanssa hymyssä suin koko matkan, olinhan vihdoin koko syksyn odotuksen jälkeen löytänyt rakkaalle ruunalleni tallipaikan läheltä omaa kämppääni.
Samalla kun tulin autostani ulos, osa pihalla olijoista kiinnitti huomionsa minuun ja heti ensimmäisenä sain iloisen vastaanoton vaaleatukkaiselta tytöltä, joka esittäytyi Tantuksi. Tämä vaikutti oikein rempseältä ja iloiselta nuorelta naisenalulta, joka taatusti tuli kaikkien kanssa toimeen. Esittelin itseni hänelle, jonka jälkeen tämä viittoi luokseni poninhäntäistä naista, joka vaikutti olevan hieman hajamielinen ja stressaantunut. Kättelin tätä reippaasti ja nainen esittäytyi Riellaksi. ”Tallimestari Nikke nimitti Riellan talliorjakseen, jotta Riella hoitaisi kaikki yksityistalliin liittyvät tehtävät ja Riella on joutunut koko päivän huolehtimaan uusista yksityisitä Niken lorviessa tapansa mukaan”, Tanttu selitti turhautuneena. ”Tosin jätkä luulee olevansa kuin mikäkin yksityistallin omistaja nykyään, kun sattui olemaan rakennusprojektissa mukana”, Tanttu jatkoi kyllästyneeseen sävyyn. Heti ensimmäisenä ajattelin, että mihin tallindraaman keskelle olenkaan joutunut. Puhuessani aiemmin tallinomistajan Ellenin kanssa puhelimessa, tämä oli kertonut talliporukan olevan todella yhteisöllinen ja että kaikki tulevat kaikkien kanssa toimeen. Onneksi en ollut vielä joutunut tämän tallimestarin eteen, ties mikä vanha kärttyinen kääkkä tämä olisi käskyineen. ”Mitäs te neitokaiset täällä minua kehutte?” kuului takaani ivallinen miesääni. Käännyin vilkaisemaan taakaani kuuluvan äänen suuntaan ja jouduin katsomaan pää kokonaan taakse taivutettuna, kuka puhuja oli. Kyseessä kun oli sen verran pitkä henkilö minuun verrattuna. Melkein huokaisin ääneen, oli puhujaksi osoittautunut nuorimies sen verran komeaa sorttia! ”Moi vaan sullekkin”, Riella ja Tanttu vastasivat yhteen ääneen. Pihalla väki oli vähentynyt, suurin osa oli ilmeisesti poistunut tallinpuolelle taikka lähteneet päätallille. ”Moi mä olen Lottis, uusi yksityisenomistaja”, totesin kättäni ojentaen nuorenmiehen suuntaan. Tämä mittaili minua katsellaan virnuillen, ennen kuin tarttui käteeni napakasti puristaen. ”Mä oon Nikke, tallimestari ja vastaan pääasiassa näistä yksityisistä.” mies esittäytyi. Silmäni varmaan laajenivat lautasen kokoisiksi, sillä tytöt yhdessä Niken kanssa purskahtivat nauruun. Kuvitelmani vanhasta äkäisestä papparaisesta tallimestarina ei todellakaan pitänyt paikkaansa, vaan tallimestarinahan oli varsin mukiinmenevän ulkonäön omaava nuorimies! Ehkä talliporukka on sittenkin ihan kelposakkia, mietiskelin itsekseni. Huomasin, kuinka Nikke katsoi Riellaa vaativan näköisesti ja Riella lähti mukaani hakemaan Juksua trailerista. Ruuna oli viihtynyt tulomatkan hienosti, eikä ongelmia ollut ilmennyt koko matkan aikana, vaikka matka olikin kohtuullisen pitkä. Riella kyseli minulta Juksusta ja samalla kertoi Pulliksen talliarjesta hoitajannäkökulmasta. Tämä alkoi pikkuhiljaa rentoutua seurassani, eikä hänestä toivottavasti esittelykierroksen ja muun sellaisen pitäminen tuntunut enää niin pakkopullalta. Kun olin taluttamassa Juksua juuri talliin sisään, tallista ulos tuli iloisen näköinen tallinomistaja, vaaleatukkainen Ellen. Tunnistin hänet heti, olimmehan Facebookissa kavereita ja keskustelleet siellä jonkin verran tallipaikkaan liittyvissä asioissa. Hän tervehti minua rento ja aito hymy kasvoillaan. ”Sä olet varmaan Lottaliina ja tämä herra on varmaan Juksu?” hän kysyi samalla Juksua silitellen. Nyökkäsin Ellenille vastaukseksi ja jatkoimme Riellan kanssa tallinpuolelle. Päivä oli jo sen verran pitkällä, että hevoset oli tuotu iltaruokaa ja yötä varten talliin. Tallissa oli vielä kaksi tyhjää karsinaa, joista Riella ohjasi meidät keskimmäiseen, puoliveriori Sentin sekä tyhjän karsinan keskelle. Talutin korvat höröllä tallia tarkkailevan Juksun karsinaansa ja irrotin siltä riimun ja riimunnarun samalla, kun Riella kertoi minulle talliin liittyviä käytännönjuttuja. Saatuaan kaikki pakolliset jutut kerrottua, jäimme juttelemaan naisen kanssa vielä hetkeksi, kunnes lopulta tämän piti lähteä katsomaan omaa hoitohevostaan Fidaa, joka oli jäänyt aivan liian vähälle huomiolle Niken käskytyksen myötä. Huokaisin itsekseni, sillä täytyisi vielä roudata Juksun tavarat yksityistallin varustehuoneeseen ja käydä viemässä omat tallikamppeeni Riellan antamaan kaappiin, joka sijaitsi varustehuoneen yhteydessä olevassa taukotilassa. Lähdin hakemaan tavaroitani autostani mutta säikähdyksekseni tallipihalla odotti melkoinen näky. Olin ilmeisesti unohtanut lukita autoni oven, sillä tallimestari yhdessä jonkun toisen nuoren miehen kanssa istuskelivat rennon näköisenä autossani poppi soiden. Jumputus kuului vaimeana ulos, kuitenkaan onneksi säikäyttämättä hevosia. Ensimmäisenä mieleeni tuli lähteä rivakasti lompsimaan nuorukaisten luokse ärräpäitä huudellen, mutta ajattelin kerrankin hillitä itseni. Eihän se olisi tehnyt minusta kovin hyvää ensivaikutelmaa, jos olisin mennyt häätämään miehiä autostani raivopäänä huutaen. Hetken miehiä katsellessani naurahdin jo itsekseni ja lähdin huvittuneena kohti kuskin ovea. ”Vai tällainen tervetuliasyllätys”, totesin naurahtaen. Molemmat miehistä näyttivät ensin hieman säikähtäneiltä, eivät varmaankaan huomanneet minua, sillä ilta oli päässyt jo pimenemään. Sitten miesten ilme muuttui huvittuneiksi virnistyksiksi. ”Mitäs tänne jätetään auki olevia autoja pihalle lojumaan avaimet virtalukossa, kiitä onneasi, ettemme päättäneet lähteä pienelle testiajolle!”, kaveruksista minulle tuntematon mies huomautti. Nikke nauroi räkäisesti ja infosi väliin: ”Tää tässä on Jere, se vielä odottelee ylennystä hoitajanpestistään Kallen hoitajana”. Jereksi esitetty kaveri mulkaisi Nikkeä, ennen kuin jatkoin väliin: ”Mä oon Lottis, omistan tänne muuttaneen lämppäriruuna Juksun”, ilmoitin ennen kuin jatkoin: ”Kerta teillä ei ole parempaakaan tekemistä, voisitte hyötykäyttää miehisiä kykyjänne ja olla mulle kantoapuna”, totesin hieman topakkaan sävyyn. Molempien kasvoille vaihtui hieman alistunut ja kyllästynyt ilme, jonka jälkeen he vilkaisivat toisiaan ennen kuin sammuttivat auton ja tulivat avukseni. Nikke otti kantoonsa Juksun satulan ja suitset, jotka hän lähti viemään saman tien varustehuoneeseen, jossa oli jo valmiina Juksulle nimetyt varustepaikat. Jerelle jäi puolestaan laatikossa olevat loimet, satulahuovat ja sen sellaiset. Tämä ei viitsinyt kuin nakata laatikon tallin ovesta käytävälle. Samassa miehet lähtivät jo livohkaan ja minä alistuin kantamaan Jeren puolitiehen jättämän laatikon varustehuoneeseen saakka yhdessä omien tallikamojeni kanssa. Talli oli totisesti hiljentynyt siitä, mitä se oli ollut minun saapuessani talliin. Enää siellä oli minä ja hevoset päineen. Juksun ja minun tavaroita purkaessani kuulin kavioiden kopinaa tallin puolelta, sinne oli saapunut punatukkainen nainen yhdessä Niken kanssa. Nainen piteli riimunnarussaan syötävän suloista norjanvuonohevosta. En voinut vastustaa kiusausta vaan minun oli pakko mennä rapsuttelemaan tätä ihanaa uutta tulokasta. ”Täälläkö sä vieläkin asut? Ei se tarkoita, että jos kaakkisi muuttaa talliin, sun pitää päivystää yöt täällä sen kanssa” kuului jälleen Niken naseva kommentti. Huomasin naisen katsovan hieman järkyttyneenä Niken suuntaan. No, ainakin minua kohdeltiin kuin vanhaa tallilaista, ajattelin. ”Moi, mä olen Lottaliina, kutsutaan Lottikseksi. Mä omistan tuon lämppäriruunan.”, sanoin ja viisoin Juksun suuntaan. ”Tervetuloa porukkaan!”, toivotin tälle. ”Heippa, mä olen Siina ja tässä on Ruusa”, nainen kertoi ylpeästi poniaan rapsutellen. ”Me jatketaan tästä, sä voit mennä jatkamaan mitä ikinä olitkaan tekemässä”, Nikke puuttui keskusteluun ja lähtivät Ruusan karsinalle. Poistuin takaisin varustehuoneeseen ja purin siellä tavaramme loppuun. Asetin kaapinoveeni vielä lopuksi kuvan minusta ja Juksusta viime kesältä. Nyt olin valmis lähtemään. Kävin vielä moikkaamassa Juksua ja toivottamassa hyvät yöt, ennen kuin lähdin kotiin.
0 Comments
Leave a Reply. |
Lottis ja JuksuLottis on 24-vuotias naisenalku, joka omistaa tätä nykyä entisen ravurin 14-vuotiaan Juksun. Juksu muutti joulukuussa 2020 Kavalniemeen ja nyt voit lukea kaverusten elämästä täällä sekä Kavalniemen omassa päiväkirjassa. Huomaathan, että kyseessä on virtuaalihevonen ja kaikki on täysin keksittyä! Tarinat |